keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Elintärkeät yksityistiemme

Yksityistiet koskettavat yllättävän monia suomalaisia tavalla tai toisella. Metsäomistajalle ne ovat reitti omalle tilalle, puunostajille väylä metsästä tehtaalle ja ulkoilijalle portti luonnon helmaan. Maaseudulla myös asutaan ja mökkeillään laajasti yksityisteiden varsilla. Sanalla sanoen ne ovat välttämättömiä harvaan asutussa metsäisessä kotimaassamme.

Mikä yksityistie sitten on? Yksityistielaissa tarkoitetaan ”yksityistiellä sellaista ensisijaisesti yksityistä liikennetarvetta palvelevaa tieliikenteen väylää, johon rasitteena kohdistuu vähintään yhden kiinteistön hyväksi tieoikeus”. Tiekunnalla taas ”yhtä tai useampaa tietä koskevien asioiden hoitamiseksi perustettua tieosakkaiden muodostamaa yhteisöä”. (YksTL 3 §.)

Satunnaiset tienkäyttäjät eivät ehkä ole tietoisia kulkevansa yksityistiellä. Jopa osalle kiinteistönomistajista tieto voi tulla yllätyksenä. Tiekunta on voinut olla lepotilassa vuosikausia, kun kunta on hoitanut kunnossapidon. Kokouksia ei ole pidetty eikä tiemaksuja kerätty. Tämän hetken suuntaus on, että kunnat luopuvat yksityisteiden tienpidosta ja vastuu siirtyy takaisin tiekunnille. Näin on käynyt myös alueellamme Kankaanpäässä. Tässä tilanteessa saattaa mennä sormi suuhun, kun tiekunnan asiat pitää saada järjestykseen ja ajan tasalle. Tilillä ei ole rahaa ja yksikkölaskelmakin on vuosikymmeniä vanha tai sellaista ei ole tehtykään ikinä.

Tiekuntien toimintaa ohjaa yksityistielaki, joten ihan miten tahansa asioita ei voi hoitaa. Päättävä elin on tiekunnan kokous, jossa päätetään muun muassa kerättävistä tiemaksuista. Hoitokunta tai toimitsijamies taas nimetään hoitamaan tienpidon käytännön toimenpiteitä ja juoksevia asioita. Menneinä vuosikymmeninä tiekunnan hallinto ja muut asiat on hoidettu pitkälti talkoovoimin. Työt on voineet nivoutua yhteen kylän muun yhteisöllisen toiminnan kanssa. Maailma on kuitenkin muuttunut ja harvassa on ne henkilöt, jotka ovat valmiita käyttämään vapaa-aikaansa yhteisten asioiden hoitoon eikä tarvittavaa osaamista välttämättä löydy. 

Mikä avuksi, mistä tekijät ja rahat? Ohjeita ja tietoa löytyy esimerkiksi Tieyhdistyksen ja Maanmittauslaitoksen verkkosivuilta. Jos tiekunnalla ei ole resursseja hoitaa asioita itse niin palveluja on tarjolla. Tiekunnan hallintopalvelut ja tarvittaessa kunnossapito on mahdollista ulkoistaa. Tai jos ne hoituvat omin voimin, voi tiekunta tilata esimerkiksi pelkän yksikkölaskelman. Yksikkömaksun lisäksi tiekunta voi kerätä kiinteää perusmaksua kattamaan hallintokuluja.

Olemme Jouni Peltoniemen kanssa saaneet perehtyä yksityisteiden kiehtovaan maailmaan ensin Tieyhdistyksen järjestämässä yksityisteiden korkeakoulussa ja sen jälkeen käytännön työtehtävissä. Tarjoamme tiekunnille palveluja laidasta laitaan yksittäisinä toimeksiantoina ja neljän vuoden palvelusopimuksina.

Ottakaa rohkeasti yhteyttä, jos tarvitsette apua tiekuntanne asioissa!

Anne Haukkovaara

tieasiantuntija
Metsänhoitoyhdistys Karhu

tiistai 11. toukokuuta 2021

MITÄ MTK TEKEE – ELI MITÄ EDUNVALVONTAMAKSULLA SAA?


MTK tekee puhdasta edunvalvontaa. Mitä ihmettä se tarkoittaa? Käytännössä MTK edustaa maanomistajia kaikissa merkittävissä maanomistajuuteen liittyvissä prosesseissa. Päätehtävänämme puolustamme maanomistajien päätösvaltaa, tavoitteiden toteutumista ja omaisuudensuojaa. MTK:n metsälinja puolustaa metsänomistajia puumarkkina-, metsätalous-, maankäyttö- ja suojelukysymyksissä maakunnallisella, kansallisella ja kansainvälisellä taholla.

Helpointa on kertoa omista työtehtävistäni. Toimin MTK:n metsälinjalla Satakunnan kenttäpäällikkönä ja ympäristöasiantuntijana. Kenttäpäällikkyyteen kuuluvat kaikki yksityismetsätalouteen liittyvät asiat Satakunnassa yhdessä metsänhoitoyhdistysten kanssa. Tällä hetkellä on juuri saatu päätökseen riistaneuvottelut hirvien ja valkohäntäpeurojen kantatavoitteista. Mtk:n maanomistajakyselynkin perusteella hirvieläinkannat ovat liian korkealla, ja tuhoja tulee taimikoissa, ruuantuotannossa ja teillä. Kantoja haluttiin jopa kasvattaa – mikä ei luonnollisesti käynyt. Kovien vääntöjen jälkeen kantatavoitteet mahdollistavat nyt kannanleikkauksen, kunhan haetaan riittävästi metsästyslupia.

Muita prosesseja Satakunnassa ovat maakunnan kattavat luontokartoitukset, joita tehdään parin vuoden päästä päivitettävää maakuntakaavaa varten. Tiedon oikeellisuus on olennaista, mistä pidän kiinni. Infraan liittyvissä logistiikkaryhmissä vaikutamme rahoituksen kohdentamiseen myös alempaan tieverkkoon, sekä terminaalikenttien ja lastausalueiden tarpeeseen maankäytössä ja kaavoituksessa. Puun pitää liikkua. Maakunta- ja yleiskaavojen suojeluvarauksissa on ollut useita ongelmia, ja näitä on selvitetty yhdessä metsänomistajien, metsänhoitoyhdistysten, kaavoittajien ja ELY-keskuksen kanssa. 

Maakunnalliseen kenttäpäällikkyyteen kuuluu paljon muutakin. Suurimman osan työajastani vievät kuitenkin valtakunnalliset vastuut luonnonsuojelun, luonnonhoidon ja maankäytön kanssa. Maanomistajille vapaaehtoista metsiensuojeluohjelma METSOa olen kehittänyt jo vuosikaudet seurantaryhmän jäsenenä, kouluttamalla metsäammattilaisia ja mm. puhumalla METSOn rahoituksen puolesta poliitikoille. Helmi-ohjelma laajentaa vapaaehtoisen suojelun ja luonnonhoidon muihinkin elinympäristöihin, ja olin ohjausryhmän jäsenenä. Ohjelma perustuu nyt maanomistajien aitoon päätösvaltaan, ja samalla METSO-ohjelmaa saatiin jatkettua.

Talousmetsien luonnonhoitoa olen ollut kehittämässä jo pitkään. Se tarkoittaa, miten luonnon monimuotoisuus (eli lajit, arvokkaat elinympäristöt sekä arvokkaat rakennepiirteet, kuten säästö- ja lahopuut) huomioidaan hakkuiden yhteydessä. Kustannustehokkuus ja toimien oikea kohdentaminen on olennaista. Samoin se, että hakkuita tarvitaan kaikissa eri muodoissaan: maailmanlaajuinen puuntarve vain kasvaa, kun fossiilitaloutta kaadetaan uusiutuvilla raaka-aineilla. 

PEFC-metsäsertifioinnin kriteerejä päivitetään parhaillaan, ja tulokset ovat saaneet julkisuudessa myös kritiikkiä. Osallistuin monimuotoisuustyöryhmään, jossa ehdotetut säästöpuulisäykset olisivat maksaneet metsänomistajille yli 100 miljoonaa euroa vuosittain. Edunvalvonnan myötä kustannukset pysyvät kertaluokkaa pienempinä. PEFC:n kritisoijille iloinen vilkutus: on hirvittävän helppo huudella viherpesusta, kun taloudellisesta kestävyydestä, omaisuudensuojasta eikä omistusoikeudesta tarvitse välittää pätkääkään. Yhden avaimenreiän läpi ratkaisut näyttävät yksiulotteisen helpoilta. 

Maankäyttö- ja rakennuslain päivityksessä pääviestimme on ja pysyy: kaavamerkintöjen ja -määräysten tulee olla yksiselitteisiä ja maanomistajille kohtuullisia, kaavoituksen ei tule missään muodossa olla suojelukeino, kaavoituksesta maanomistajalle aiheutuvat taloudelliset tappiot tulee korvata automaattisesti ja täysimääräisesti myös metsätalouden osalta. Omassa työssäni koulutan metsänhoitoyhdistyksiä kaava-asioissa. Autan myös lukuisissa kaavoituksen konkreettisissa ongelmatapauksissa. Samoin autan metsänomistajia ja metsänhoitoyhdistyksiä käytännön suojelukysymyksissä ja vaikkapa tuulivoiman maanvuokrasopimuksissa. 

Yllä kertomani ei ole lista itsekehusta, vaan vain pieni osa MTK:n metsälinjan toimia. Kollegoissani on huippuammattilaisia joka lähtöön. Kukin on asiantuntija omalla metsäisellä vastuualueellaan: suojelu- ja maankäyttöjuristit, puukauppa, puutavaran mittaus, metsäsertifiointi, tiekysymykset, uusiutuva energia, riistapolitiikka, verotus, vesiensuojelu ja vaikkapa metsänhoito. Ja niin edelleen. 

Erityisesti kansainväliset haasteet lisääntyvät nyt vauhdilla, ja niihin meillä on omat erinomaisesti verkostoituneet asiantuntijat. EU:ssa on haluja nähdä Suomen metsät pelkkinä hiilinieluina ja monimuotoisuuden turvaajina. Taloudellinen kestävyys unohdetaan aktiivisesti myös kansainvälisellä tasolla. Esimerkiksi Eu:n monimuotoisuusstrategiassa halutaan kaikki vanhat metsät suojeluun, kaikki turvemaat suojeluun, maa- ja merialueista vähintään 30 prosenttia suojeluun, josta 10 prosenttia kaikki toimet kieltävän tiukasti ja niin edelleen. Luonnollisesti ei ole määritelty, mitä esimerkiksi ”vanha metsä” Eu-kielessä tarkoittaa, tai mitkä toimet hyväksytään suojelutavoitteeseen. Suoraan sanottuna yhteinen metsäsektorin vihollinen on olemassa, ja se istuu EU:n komissiossa. 

Isossa kuvassa kyse on metsätalouden ja -teollisuudenkin reunaehtojen määrittelystä. Ratkomme vastauksia kysymyksiin ”saako puun ylipäänsä kaataa”, ”miten puun saa kaataa”, ”onko Suomi kiinnostava maa metsäteollisuuden investoinneille”. Jos noita uusia teollisuuden investointeja ei tule, ei puullekaan ole tarvetta. Ja kyllä, kyllä: hakkuupakkoa Suomessa ei ole, eikä tule. Metsänomistaja päättää metsiensä käytöstä.

MTK ja sen metsälinja ovat kuitenkin vain osa kokonaisuutta. Maatalouslinjan edunvalvonnasta en esimerkiksi ole sanonut sanaakaan. Metsänhoitoyhdistysten tekemä erinomainen edunvalvonta puukaupassa (kilpailutus, katkontatietojen vertailu), suojelukysymyksissä ja konkreettinen työ metsänomistajien eteen on metsänomistajalle selkeämmin näkyvää. Hyvin kasvava taimikko on helpompi todentaa, kuin vaikkapa EU:n kestävän rahoituksen pykälien muutos parempaan. Molemmat vaativat joka tapauksessa työtä.

Yhteistyöstä on kyse – puunjuurelta Brysseliin.

Markus Nissinen

kenttäpäällikkö/ ympäristöasiantuntija

Mtk-metsälinja

keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Näkökulmia metsistä ja ilmastonmuutoksesta

Olemme saaneet nauttia tänä syksynä kauniista ja jopa epätavallisen lämpimistä syyssäistä. Metsät hehkuvat parasta väriloistoaan ja marja- sekä sienisadot ovat olleet yltäkylläisiä. Auringossa kylpevissä ruskametsissä liikkuessa kaikki maailman murheet tuntuvat hyvin kaukaisilta. Niin korona kuin ilmastonmuutos ja ainaiset hiiliasiat. Metsässä on hyvä hengittää ja rauhoittua.

Silti mielen sopukoissa voi herätä ajatuksia säästä. Onko tämä nyt sitä ilmastonmuutosta? Ehkä se ei olekaan niin paha, jos syksyt ei ole enää pelkkää vesisadetta ja kylmää tuulta vaan lämmintä jatkuu marraskuulle asti. Kesäkin oli mukava, vaikka aina kun satoi vettä, tuntui että sitä tuli kuin saavista kaatamalla.

Etenkin metsänomistajana on saanut pelätä kovia tuulia ja myrskytuhoja. Edellinen Aila -myrsky oli armollinen eikä aiheuttanut Mhy Karhun alueella pahoja tuhoja. Rannikkoalueilla tilanne taitaa olla toinen. Nyt muistellessa viime talvi oli pimeä ja märkä. Maa jäätyi ja suli eikä useimpiin talvileimikkoihin ollut asiaa hakkuukoneilla. Keväällä havaittiin useilla vuosi tai pari sitten istutetuilla aloilla rousteen ylös nostamia taimia. Alkukesän pitkä kuiva ja kuuma jakso tappoi myös istutustaimia uudistusaloilla. Kesän aikana tuli useita kyselyjä kirjanpainajasta huolestuneilta metsänomistajilta. Sen rakkaan kotimetsän puut olivat alkaneet kuivumaan pystyyn. Taloudellisten menetysten lisäksi lisääntyvät metsätuhoriskit voivat osua juuri siihen lapsuuden satumetsään, jonka olisi halunnut pysyvän entisellään maailman muuten myllertäessä.

Mitä tässä sitten pitäisi tehdä? Kukaan ei oikeastaan tiedä mitä tapahtuu, jos ilmastonmuutos etenee tarpeeksi pitkälle. Haluammeko elää kuin viimeistä päivää välittämättä tulevaisuudesta ja tekojemme seurauksista? Vai kannammeko vastuumme ja yritämme pitää huolta tulevien sukupolvien elämän edellytyksistä?

Me suomalaiset olemme periaatteen kansaa ja tunnettuja sisusta. Uskaltaisin jopa sanoa, että olemme tunnollisia, osaamme kantaa vastuuta ja omaamme korkean moraalin. Käytännön esimerkkinä tästä on ihan tavalliset maaseutukuntien perhemetsänomistajat, jotka hoitavat metsiään tunnollisesti, vaikka jokainen toimenpide ei kartuttaisi heti rahapussin sisältöä. Täällä luonnon keskellä muistetaan vielä ne tulevat sukupolvet ja istutetaan taimi kerrallaan heille hyvää tulevaisuutta. Arvostetaan maata ja metsiä, sekä niiden meille antamaa hyvinvointia. Tämä metsiä arvostava ja jonkun mielestä jopa vaatimaton tai vanhanaikainen ajattelutapa kulkee usein käsi kädessä ilmastotoimien kanssa.

Uskon, että halutessamme me pystymme toimimaan niin, että metsiemme hiilinielut vahvistuvat ja maamme hiilivarastot säilyvät. Päästäjät joutuvat myös vähentämään reilusti. Tämä on helppo todeta, mutta vaikea toteuttaa. Suomessa suurimman osan metsistä omistaa yksityiset metsänomistajat. Jokainen näistä metsänomistajista päättää itse mitä metsillään tekee tai on tekemättä. Toki lakeja on noudatettava, mutta valinnan vapautta on silti paljon. Yksilötasolla meillä on siis valta ja vastuu, voimme harkita omia valintojamme ja käyttäytymistämme.

Jos haluan ottaa huomioon ilmastonäkökulmat metsieni hoidossa, niin mitä se tarkoittaa? Tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta, mutta tässä muutamia ajatuksia. Voin miettiä olisiko minulla mahdollisuuksia kasvattaa tervettä ja elinvoimaista metsää vielä, vaikka uudistuskypsyys on saavutettu. Huolehdin talousmetsieni terveydestä ja kasvukunnosta hoitamalla taimikot ja harvennukset ajallaan sopivalla voimakkuudella. Harkitsen, voisinko jättää turvemaiden kunnostusojituksen tekemättä ja koittaa muilla keinoin hallita vesitaloutta. Sopivilla kohteilla ja erityisesti turvemailla voin kokeilla myös jatkuvapeitteistä kasvatusta. Päätehakkuun jälkeen teen uudistustyöt nopeasti ja tehokkaasti. Muistan huolehtia uudesta taimikosta vielä vuosia päätehakkuuntilin saamisen jälkeenkin. Jos metsissäni on metsälakikohteita tai muita luontokohteita, voin harkita niiden suojelua määräaikaisesti tai pysyvästi.

Elinvoimaiset ja terveet metsät kasvavat ja sitovat hiiltä. Tarkemmin ottaen puiden vihreät osat yhteyttävät ja siinä prosessissa sitovat hiilidioksidia ilmasta. Varttuessaan metsä ovat myös hiilivarasto ja parhaassa tapauksessa osa hakatusta puusta päätyy pitkäikäisiksi puutuotteiksi esimerkiksi puurakentamiseen. Myös luonnontilainen tai hoitamaton metsä on hiilivarasto ja hiili säilyy sielläkin. Jopa paremmin kuin hoidetussa metsässä, koska hakkuissa poistuu kuitenkin puuta eli hiiltä metsästä. Luonnonpoistuman kautta sitä kyllä vapautuu, mutta osa karikkeen ja kuolleen puuaineksen hiilestä päätyy maaperään varastoon. Luonnonvarojen kuten metsien käyttö on tässäkin kompromissi ilmaston ja omien tarpeiden välillä.

Herättikö kirjoitus kysymyksiä? Käy tutustumassa hankesivuumme: https://www.mhy.fi/karhu/tietoa-meista/ilmastomuutos-hanke

Anne Haukkovaara
Metsäasiantuntija
Metsänhoitoyhdistys Karhu
Hanketyöntekijä Kestävää metsänhoitoa ilmastonmuutoksen ehdoilla -hankkeessa.

torstai 9. huhtikuuta 2020

Kevät on hyvää aikaa tarkistaa taimikot

Lumen sulaessa ja kevään koittaessa on sopiva hetki tarkistaa metsänuudistamisen onnistuminen ja valmistella nuori taimikko tulevaan kasvukauteen. Metsänomistajan apuvälineinä toimii hyvin muun muassa ongenvapa ja jääkiekkomaila.

Uudistamisalueiden tarkastaminen onnistuu parhaiten keväällä lumien sulettua, kun ei vielä viherrä ja kyykäärmeetkin ovat kohmeisia liikkeissään. Istutetut taimikot on helppo tarkistaa silmämääräisesti taimikon läpi kävellessä. Kasvatuskelpoisten taimien määrän hehtaaria kohden pystyy laskemaan vaikka onkivapaa käyttämällä. Pyörähdä ympyrä nelimetrisen kepin kanssa ja kerro ympyrän sisälle jääneiden taimien lukumäärä kahdella sadalla saadaksesi taimien lukumäärän hehtaarilla. Kuusen istutustiheys on 1800 taimea hehtaarilla, männyn 2000 ja koivun 1600.

Taimikoiden tuhoja voi aiheuttaa moni tekijä, mutta aina päälle päin kuivan tai kuolleen näköinen taimi ei ole menetetty tapaus. Varsinkin alavilla mailla havupuiden taimilla on toisinaan maalis-huhtikuussa kevätahavaa, joka saa neulaset ruskettumaan. Tällöin juuriston ollessa jäässä taimi haihduttaa neulastensa kautta. Vaikka ruskeaneulainen taimi surkealta näyttääkin, ei ahava yleensä koidu taimen kohtaloksi. Suurin osa taimista on jälleen terveessä kasvussa kesän koittaessa.

Kylvöalueilla taimet voivat olla vielä niin pieniä, ettei niitä pikaisella katsomisella välttämättä havaitse. Ei ole siis syytä huoleen, jos uudisala näyttää tyhjältä aukealta. Tarkemmin katsomalla voi laikuista erottaa pienten sammaltupsujen näköisiä taimen alkuja. Mikäli kylvö on toteutettu oikealla kohteella hyvin muokattuun maahan, ei heinästä pitäisi olla suurta ongelmaa.

Rehevillä kasvupaikoilla heinäys estää taimien tukahtumisen nopeakasvuisempien heinien ja pensaiden varjoon. Jos työ on jäänyt tekemättä syksyllä voi tilannetta korjata vielä keväällä. Heinät voi sotkea taimien ympäriltä lakoon niin saappailla polkemalla kuin jääkiekkomailalla lätkimälläkin. Toisena vaihtoehtona on niittää heinikko kumoon ja sitä varten onkin tarkoitusta varten tehtyjä työkaluja esimerkiksi tehoheinäin. Tärkein työkalu heinittymistä vastaan on kuitenkin oikean puulajin valinta oikealla tavalla muokattuun maahan.

Varttuneemmissa taimikoissa kannattaa tarkistella miten paljon muuta lehtipuuta taimikkoon on noussut. Oikea-aikainen taimikon varhaishoito parantaa kasvatettavan puuston kasvua ja laatua. Taimikonhoitojen toteuttamisesta ja kemera-tuista löydät vastauksen omalta metsäasiantuntijaltasi.

Arja-Leena Korpunen
metsäasiantuntija
Mhy Karhu

keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Oma tupa, oma lupa


Punainen tupa ja perunamaa on osa supisuomalaista kaanonia, johon suhtaudutaan niin himoiten kuin inhoten. Kuulemma lähes miljoona suomalaista miettii vakavasti maallemuuttoa. Entä loput neljä ja puoli miljoonaa? Mummonmökin myynti-ilmoitusta katsoessa ajatukset voivat lähteä sinkoilemaan joka suuntaan. Oma tupa ja oma lupa. Muutama kana piharakennuksen toiseen päätyyn ja kasvimaa tontin syrjän peltoheitolle. Mutta miten sitä pärjäisi ilman lattialämmitystä, valokuitua, neljää makuuhuonetta ja valmista sähköauton latauspaikkaa?

Ei sinne tarvitse vallan asettua, mutta hetkittäinenkin pakopaikka lähempänä runo-Suomen ydintä kohentaa mieltä ja kehoa. Kehäteiden ulkopuolelta ei välttämättä löydä sitä hienointa erikoiskahvia, mutta maalaisraitin aittakahvila voi tarjota Juhla Mokan kylkiäisenä tunteen ja mielenrauhan, mikä ei mahdu siihen ruskeaan pahvimukiin johon barista on mustalla tussilla asiakkaansa nimen väärin kirjoittanut.

Yhä useamman työ ei ole sidoksissa paikkakuntaan tai toimipisteeseen. Videopalaveri maistuu aivan erilaiselta pihakeinussa tai laiturilla istuessa. Ajatukset taulukkolaskelmien parissa kirkastuvat kummasti, kun käy välillä kitkemässä rivin porkkanapenkistä. On mukavampi tuijottaa ikkunasta vähän turhan pitkäksi venähtänyttä nurmikkoa, kuin monin verroin vauhdikkaammin nousevia toimistohotelleja ja parkkihalleja.

Mansikkamaa, punaviinimarjat ja katiska mökkirannassa. Satokausikalenteri ei ole vain lähikaupan mainos, kun maan antimien kypsymistä voi tarkkailla omin silmin. Alati abstraktimmassa maailmassa työnsä jäljen konkreettisesti näkeminen on harvenevaa herkkua. Kun uusien perunoiden vuoksi on saanut polvet mustelmille ja rakon kämmeneen on aterian maku vähän multaisenakin monin verroin espanjalaista vastinettaan parempi. Omat hillot ja mehut tuovat lohtua pimeään talveen. Siemenperunat voi taas keväällä kaivaa maahan, vaikka muu maailma miten järkkyisikin. Kotivara oman maan antimista on sitä todellista varautumista.

Maailman meno keinuttaa maaseutua eri tahtiin. Pikitien päässä pumppaava syke vaimenee vuodenaikojen pulssiksi siellä missä tiet ovat nelinumeroisia. Se ei kieli maaseudun kuolemasta, vaan luontaisesta leposykkeen laskemisesta, kun jokainen kivijalka ei ole täynnä ärsykkeitä, tulostavoitteita ja paineita. Maalaisjärki on etuliitteensä ansainnut. Ei jokainen uutinen ole maailmanloppu. Tosin mikäpä sitä odotellessa, leivinuunin lämmössä.

Asunto luonnon rauhassa ei ole vain pakopaikka harmaalta arjelta vaan myös avain värikkääseen juhlaan. Mökkikauden avajaiset ja päättäjäiset ovat suurenkin juhlapyhän veroisia rituaaleja. Työviikon ketutukset purkautuvat turvallisesti klapeja pinotessa ja lähin naapuri ahteen toiselta puolelta tuskin tulee hakkaamaan ovea, jos kesäjuhlat venyvät yli ilta kymmenen. Niin ilta- ja aamuvirkkuja Suomen kesä helliikin. Yöttömän yön valaisema utuinen usva peltomaiseman yllä on kansallismaiseman veroinen näky. Sitä ei taajaman rajojen sisäpuolella koe.

Mummonmökin omistaja ei tarvitse kaukomatkaa irtiottoon arjesta. Kivitalon rapusta ulos astuessa pienet ja suuret ilot muuttuvat kummasti. Linnunlaulun kuunteleminen, halonhakkuu ja rikkakasvien kitkeminen käy meditoinnista, jos siihen malttaa asennoitua. Nurmikon kasvamisen seuraaminenkin voi olla miellyttävää, kun on oma tupa ja oma lupa.

Eikä se ulkohuussin tyhjentäminen nyt niin paha rasti ole.

Nim. kaveri kirjoitti minun ajatukseni

Marita Säämäki
metsäasiantuntija, LKV



tiistai 10. maaliskuuta 2020

Metsänomistajan hiilinielu

Hiiliasiat ovat olleet paljon esillä viimeisen vuoden aikana tiedotusvälineissä. Moni yritys ja yksityishenkilö tekee jo paljon toimia vähentääkseen hiilijalanjälkeään. Lisätään kierrätystä ja käytetään luontoystävällisempiä materiaaleja tai tuotantotapoja. Siirrytään käyttämään sähköautoja tai joukkoliikennettä tai vähennetään ylipäätään matkojen ja matkustamisen määrää. Kaikkea hiilen kulutusta ei voi lopettaa. Aina jää osa hiiliyhdisteiden käyttöä, joka pitäisi korvata uudella hiilensidonnalla.

Hiilinieluja isossa mittakaavassa muodostuu vain yhteyttämällä. Vihreät kasvit merissä, metsissä ja muualla muodostavat nieluja. Hiilen pysyvyydessä on eroja. Osa merien levätuotannon sitomasta hiilestä jää lähes pysyvästi kierron ulkopuolelle osan palatessa uudelleen kiertoon. Metsissä hiilen kierron pysyvyyteen vaikuttaa metsänhoito ja puuston kiertoaika. Mitä enemmän hakattavasta puustosta ohjautuu pitkäaikaiseen käyttöön, esimerkiksi puurankentamiseen, sitä pidempään hiili on poissa ilmakehästä. Kiertoaikaa voidaan jonkin verran pidentää, mutta jossain vaiheessa lahoaminen on yhtä suurta tai suurempaa kuin kasvu ja silloin hiilinielu on muuttunut hiilen lähteeksi. Muu hiilen sidonta on ainakin Suomessa marginaalista metsien hiilensidontaan nähden.

Iso raha

Suomessa lasketaan metsien hiilen sidonnan olevan luokkaa 26 miljoonaa tonnia vuodessa. Tämän suomalaiset tuottavat ilman, että maanomistajat saisivat siitä korvausta. Päästöoikeuden hinta CO2 tonnilta on ollut noin 25 euron luokkaa. Suomen metsien hiilinielun kokonaisarvo näillä luvuilla on 650 miljoonaa euroa. Metsämaan pinta-ala Suomessa on noin 20 miljoonaa hehtaaria, jolloin keskimäärin metsähehtaaria kohti hiilinielun arvo on 32 €/vuodessa. Tässä on mukana niin Etelä-Suomen kuin Pohjois-Suomen metsämaiden tuotto.

Puusto sitoo hiiltä (CO2 ekv.) melko tarkkaan tonnin puukuutiota kohti. Mhy Karhun alueella on noin 110 000 ha metsää, jonka vuotuinen kasvu on 739 000 m3, eli 6,7 m3/ha/vuosi. Koko yhdistyksen alueen hiilinielun arvo olisi tällä laskukaavalla jopa 18,5 miljoonaa euroa. Keskimääräisellä, 31 ha tilalla, tämä tarkoittaisi noin 5200 euron vuosituotosta hiilinieluna. Vaikka iso osa tästä poistuu hakkuiden muodossa, hiilikompensaatioasioissa ei ole kyse ihan nappikaupasta.

Kauppa ei onnistu

Poliisihallitus on hiilikauppaa koskevissa lausunnoissaan päätynyt siihen, että Suomessa hiilinielu ei ole sellainen tuote, jota voisi ostaa ja myydä. Ostajan tulisi saada omistusoikeus siihen puuhun tai maa-alueeseen, jonka hiilensidontapotentiaalin hän on ostanut tai johonkin muuhun konkreettiseen, jotta hiilikauppaa ei tulkittaisi peitellyksi rahankeräykseksi. Jos hiilensidontaa halutaan Suomessa tehostaa, on lainsäädäntöä muutettava pikaisesti niin, että metsäalan asiantuntemusta voidaan kannattavalla tavalla hyödyntää ilmastotyössä ja halukkaat voivat kompensoida suomalaiseen metsään muidenkin kuin rahankeräysluvan saaneiden yleishyödyllisten yhdistysten ja säätiöiden kautta. Ilmastonmuutoksen torjunta tarvitsee sekä tekijät että rahoituksen.

Mukavaa alkavaa hiilensidontakautta kuitenkin kaikille hiilinielun omistajille.

J. Anttoora
Metsäasiantuntija, Mhy Karhu

torstai 28. marraskuuta 2019

Sukupolvenvaihdos - sehän on melkein muotiasia, kun katselee otsikoita


Onko sukupolvenvaihdosasiat muotiasioita vai jotain muuta?

Metsäkeskuksen sivuilta löytyy tietoa metsänomistajien iästä. Metsänomistajien keski-ikä on varsin korkea, noin 62 vuotta. Keski-ikä on Suomessa noussut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana lähes kymmenen vuotta. Tämä johtuu pääosin siitä, että usein metsät vaihtavat omistajaa suunnittelematta, vasta edellisen metsänomistajan kuoleman jälkeen periytyen.

Olisiko kuitenkin hyvä miettiä metsien siirtämistä eteenpäin ja mitä hyötyä siitä olisi? Kannattaako moiseen vaivannäköön ryhtyä?
Edellisiin kysymyksiin vastaukset: kyllä ja kyllä.

Metsänomistajien toiveet ja tavoitteet jatkajien suhteen ovat hyvin erilaisia. Kaikilla ei ole perhepiirissä jatkajaksi haluavaa henkilöä ja toisilla on taas useampiakin.

Jos lähipiiristä löytyy jatkaja, mietitään yleensä lahjan, kaupan ja niiden yhdistelmän välillä, mikä olisi juuri oikea vaihtoehto. Lahjassa saaja maksaa lahjaveroa, luovuttaja ei maksa luovutusvoittoveroa, mutta ei myöskään saa rahaa. Kaupassa saaja maksaa varainsiirtoveron, ja saa käyttöönsä metsävähennystä. Luovuttaja maksaa luovutusvoittoveroa, paitsi jos luovutus on lähisukulaiselle ja täyttää luovutusvoittoverotuksessa vaatimukset vapautuksesta. Välimuotona on lahjaluonteinen kauppa, jossa kauppahinta on tilan arvoa alhaisempi ja osa tilasta on lahjaa.

Lahjaluontoisen kaupan raja on 75% tilan arvosta. Eli jos kauppahinta on yli 75 % arvosta, ei tule lahjaveroseuraamuksia. Jos tilalla on maataloutta ja uusi omistaja jatkaa viljelyä raja lahjaverolle on alempi, 50 %.

Vaihtoehtoja löytyy myös kaupan rahoituksesta. Tilakauppaan voidaan tehdä maksusuunnitelma, jolloin ostajan ei tarvitse maksaa koko kauppahintaa kerralla.

Lahjan ja kaupan välillä mietittäessä on hyvä huomioida kaikki perilliset. Tilan omistajan on mahdollista lahjoittaa metsänsä vaikka yhdelle lapselle, mutta sovun kannalta se ei yleensä ole paras mahdollinen vaihtoehto. Kaupassa on helpompi olla tasapuolinen, jos on useampi lapsi. 

Hyvällä suunnittelulla vältytään ylimääräisistä veroista ja säilytetään sopu suvussa.

Sukupolvenvaihdosta suunniteltaessa on hyvä olla yhteydessä asiantuntijaan jo alkuvaiheessa. Mietitään yhdessä paras vaihtoehto. Metsänhoitoyhdistys Karhu on kokenut ammattilainen sukupolvenvaihdoksissa ja koulutetut asiantuntijat avustavat teitä tässä tärkeässä asiassa ja hoitavat niin maasto- kuin paperityöt alusta loppuun.


Marita Säämäki
metsäasiantuntija
Mhy Karhu 


Viimeisin blogikirjoitus

Elintärkeät yksityistiemme

Yksityistiet koskettavat yllättävän monia suomalaisia tavalla tai toisella. Metsäomistajalle ne ovat reitti omalle tilalle, puunostajille vä...

Suosituimmat blogikirjoitukset